Charlotta Falkman s. 18.3. 1795 Ruotsin Södermanlandissa k. 24.5. 1882 Helsingissä

Charlotta Falkman on 1800-luvun varhaisia ja unohduksiin jääneitä naiskirjailijoita, jotka vaikuttivat uuden kirjallisen lajityypin eli romaanin kehitykseen Suomessa. Falkman debytoi Saima-lehdessä julkaistuilla kertomuksillaan ja julkaisi neljä romaania vuosien 1847-1864 välisenä aikana. Lisäksi Falkman toimi yksityisenä kielenopettajana sekä ompelijattarena. Muiden aikansa naiskirjailijoiden tapaan Falkman kuvasi teoksissaan uutta porvarillista naisihannetta: sivistynyttä naista, joka kuitenkin edelleen omistautui vaimon ja äidin tehtäville. Romaanien tapahtumat kuvaavat perhe- ja seuraelämää, jossa ihannetta vastaavien henkilöiden vastakohdaksi asetetaan vähemmän onnistuneita, varoittavia esimerkkejä ja ihmiskohtaloita. Kertomuksissa nousevat esiin naisena olemisen vaikeat ehdot, vaikka näitä ei avoimesti kyseenalaistetakaan. Falkmanin tuotantoon kuuluvat romaani Leonna. En skildring ur lifvet (1854) sekä teos Frimurarens fosterson (1864), joka on huomioitu myös varhaisena Helsinki-kuvauksena. Falkmanin nimiin on myöhemmin liitetty myös varhaisemmat kertomukset kuin En prestgård i N–d (1847) ja Nyårsafton (1848).