Search

Kirja Suomi 1917: Historian kirjoissa


Itsenäistyneen valtion alkumetreilläkin Suomella oli toki takanaan jo paljon historiaa. Vuonna 1917 julkaistiin useita paikallishistorioita Akaasta Uuteenkaupunkiin ja Vesantoon.


Historiallinen aikakauskirja ilmestyi viidennellätoista vuosikerrallaan.

Numerossa 3. vuonna 1917 spekuloidaan mm. Harri Holaman esitystä siitä onko ensimmäinen tunnettu maininta Turun kaupungista jo vuodelta 1100-luvulta arabialaisen Idrisin kirjoituksista, vai vasta vuodelta 1198, mikä oli siihen asti ollut vanhin tunnettu maininta. "Kysessä oleva paikannimi on toisissa käsikirjoituksissa Abraza, toisissa Abura ja Abuza, jotka jälkimäiset voivat olla kopioitsijain erehdysten kautta Abuwa-muodosta syntyneitä muunnoksia."

Edited: 20.3.2017
Select all entries on the page
Select
Search result 1
National Library - Fennica
Note:

Poikkeuksellisesti vuoden 1917 Historiallisen aikakauskirjan ensimmäinen numero varustettiin toimituksen esipuheella, jossa mm. kirjoitettiin:

”Tässä jälleen alkavassa rakennustyössä kuuluu meille Suomen kansan historian tutkijoille oma arvokas osamme. Emmehän palvele vain kylmää yleismaailmallista tiedettä. Kansallisen työn tekijöitten joukossa on lähinnä meidän tehtävämme kaivaa esiin ja osoittaa muille se vankka perusta, jolla uuden Suomen rakennus voi kestävästi levätä. Ja kestäväksi se käy, jos vaan se nostetaan entisyyden pohjalle, sikäli nimittäin kuin tämä pohja itse on osattu laskea lujasti pettämättömään maaperään. Meidän tehtävämme on siis selvittää entistä tarkemmin ja huolellisemmin nykyisille polville esi-isiemme laitokset, näyttää niiden kehitys, tuoda ilmi erehdykset samoin kuin ne työt, jotka ovat merkinneet todellista edistystä. Mutta meidän asiamme on vielä herättää jälleen eläväksi esi-isien henki, antaa isien puhua elämänopetuksia lapsillensa monien sukupolvien ja hautojen takaa.”

Saved in:
Select
Search result 2
National Library - Fennica
Note:

1917 vietettiin myös reformaation 400-juhlavuotta. Tässä kirjasssa asiaa tarkastellaan kulttuurillisten merkitysten kautta.

Saved in:
Select
Search result 3
Select
Search result 4
Select
Search result 6
National Library - Fennica
Note:

Kertomuksia Venäjän historiasta 2 / kustantaja: Helsingin neuvosto

Saved in:
Select
Search result 7
Разсказы изъ русской исторіи. Часть 1
Helka Libraries
Note:

Kertomuksia Venäjän historiasta / kustantaja: Täytäntöönpanokomitean kansanvalta-aatteen levittämisjaosto

Saved in:
Select
Search result 9
Select
Search result 10
Select
Search result 11
Book
1917
National Library - Fennica
Saved in:
Select
Search result 14
Select
Search result 15
Select
Search result 16
Select
Search result 19
Select all entries on the page